torstai 30. syyskuuta 2010

Ruisrapeat

Hyvää yötä, Möme,

Meillä ainakin olis jo nukkumaanmenoaika... Mutta en malttanut olla kirjoittamatta, kun kehiteltiin tällainen ihastuttava suolainen naposteltava iltojemme iloksi.

Kaupoissahan on nykyisin jos jonkinlaista ruisraksua, mutta ne maistuu mun mielestä usein jotenkin eltaantuneilta, nämä ainakin syödään sen verran tuoreeltaan, ettei moista pääse käymään! Tämä on myös oiva tapa käyttää hieman kuivahtanut ruisleipä, meillä kun tykätään tuoreesta, ja ellei koko leipä mene yhdeltä istumalta, niin sitten se unohtuu pöydälle kuivumaan.

Otetaan siis ruisleipä ja vuollaan siitä ohuen ohuita viipaleita, sellaisia, mistä paistaa päivä läpi. Kaksi milliä alkaa jo olla liian paksu, ellei sitten tykkää päältä rapeista ja sisältä pehmeämmistä raksuista. Pannulle reippaasti öljyä ja pari valkosipulinkynttä puristettuna, lämmöt vajaalla puolella teholla. Ruisviipaleita paistetaan kunnes ne ovat rapsakoita ja näyttävät hyvin paistuneilta. (Ei, ei palaneilta. En tajua miksi, mutta olen viime aikoina polttanut järjestään kaikki ruoat. Siis ihan oikeasti karrelle. Järkyttävää!) Sitten nostetaan raksut lautaselle ja suolataan reippaasti.


Nämä ruisrapeat ovat oikein hyvä jatke dippivihanneksille, pelkiltään voivat olla vähän liian raskas herkku. Meille sopii moni kaupan valmiista dipeistäkin, mutta itsekin on helppo tehdä. S:n äitiltä saatiin seuraava mainio dippiohje: purkilliseen kermaviiliä sekoitetaan turaus sweet chili saucea, soija/barbequekastiketta, pienehkö valkosipulinkynsi, reippaasti suolaa ja mustapippurirouhetta. Dippi on vähän makea ja sopii oikein oikein hyvin ruisrapeiden kaveriksi. :)

PS. Mä tiedän olevani etuajassa, mutta en jaksa enää odottaa (=valvoa), joten HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ!!! :)

4 kommenttia:

  1. Kiitos! Laittelen sitten kakkukuvia tänne, jos saan onnistuneita luomuksia :-)

    Kieltämättä tuo otsikko toi mullekin heti mieleen sellaiset kaupan ankeahkot ruiskorput. Mutta nämä teidän versiot onkin ihan eri juttu, kivaa! Terveysnaksuja! ;-)

    Dippikin kuulostaa hyvältä, sen voisi varmaan tehdä maustamattomasta soijajugurtista. :-)

    VastaaPoista
  2. Hei, minähän ooen tehnyt noita aina joskus voissa. Varmaan ne ovat epäterveellisiä, mutta suolaa ei silloin lisätä. Ja jos käyttää öljyä, niin peinikin murunen voita antaa ihanan maun =)
    t. Äippä

    VastaaPoista
  3. Hei, kannattaa ilmeisesti aina esilukea teksti niin ei jää kirjoitusvirheitä =)
    t. Äippä

    VastaaPoista
  4. No, meille maidottomille kelpaa vallan hyvin pelkkä öljykin, tai vaikka margariini. ;-)

    Ihania olivat, ja aivan loistava yhdistelmä tuon dipin kanssa! (Joka tosiaan tulee aivan ihanaksi myös Alpron maustamattomasta soijajugurtista).

    Kiitos kun teit näitä, ja vierailusta muutenkin!

    VastaaPoista