tiistai 14. syyskuuta 2010

Skonssit - scones

Good morning, ipa!

Vitsailen joskus, että jos olisin ylettömän rikas, järjestäisin niin että saisin joka päivä tuoretta leipää ja hiustenpesun (sis. hieronnan). Siinäpä ylellisyydentoiveeni kiteytettynä: hemmottelua ja ruokaa. Haaveiluuni jotkut vääräleuat aina yltyvät viisastelemaan, että voihan leivän leipoa itse. Toki voi, mutta kuka ehtii? Varsinkaan, jos haaveilee tuoreista sämpylöistä tai patongista aamiaisella? Ja ei, leipäkoneleipä EI ole sama asia!


Chocochili-blogissa esitettiin pulmaan nerokas ratkaisu: skonssit. Niitä ei tarvitse aikaavievästi vaivata eikä kohottaa, joten ne voi tosiaan leipoa vaikka aamiaiseksi ilman, että nälkäkuolema korjaa kokin ennen pöytään pääsyä. (En tajua, miksen tätä aiemmin ajatellut, vaikka olen saanut teeleipää leipovan puolison ja asunutkin briteissä.)

No siis. Ideana on, että ainekset sekoitetaan kylminä mahdollisimman nopeasti ja lopputuloksena on rapeakuorisia, meheviä lämpimäisiä. Kannattaa leipoa kerralla vain vähän, myöhemmin syötyinä nämä eivät ole yhtä hyviä kuin tuoreina. Britit yleensä kaulivat taikinan ja ottavat siitä pyöreällä muotilla skonssinsa, mutta mielestäni leivonnaiset eivät yleensä tällöin kohoa aivan yhtä hyvin kuin käsin nopeasti pyöritellyt. Muottia käyttämällä saa tietysti persoonallista jälkeä - skonssit voi tehdä sydämen tai vaikkapa Hello Kittyn muotoisiksi ;-)


2-3 hengen annokseen tarvitaan:
noin 3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
vajaa ½ tl suolaa
2 rkl sokeria
50 g margariinia
noin 1,5 dl maustamatonta soijajugurttia (varmaan tavallinenkin käy)

Sekoita kuivat aineet. Nypi nopeasti joukkoon rasva, niin että saat murumaisen seoksen. Lisää kylmä jugurtti ja sekoita veitsellä nopeasti kiinteäksi palloksi. Taikinan pitää olla pehmeää, mutta irrota kulhon reunoista. Älä vaivaa.

Muotoile jauhotetuin käsin taikinasta pieniä palloja tai kauli taikina nopeasti noin 1,5 cm:n paksuiseksi levyksi ja ota muotilla pieniä leipäsiä. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes skonssit ovat hieman ruskistuneet.
Jäähdytä skonsseja hetki ritilällä, jotta ne rapeutuvat, ja tarjoa lämpiminä teen, hyvän omenahillon ja kermavaahdon kanssa.

2 kommenttia:

  1. Mä en tiedä miksen mä vielä ole kokeillut näitä, monena päivänä on käynyt mielessä kyllä. Tulin taas kerran hakemaan inspiraatiota ja taidan käydä tänään tuumasta toimeen. :) Illan ohjelmassa on tv-ateria Homot sisustaa-ohjelman äärellä, menu sisältää lämpimiä voileipiä ja dippivihanneksia. :)

    Teidän käynnin jälkeen meidän olohuoneeseen tuli kuormallinen pahvilaatikoita, jotka tönöttää siinä edelleen... Kaiken kaaoksen keskellä ei jotenkaan jaksa tehdä mitään ja se näkyy saman tien ruokalistoissa, harmittavaa kyllä... Viikonloppuna sentään sain pyöräytettyä Smil-piirakan aka minttumokia maidollisille.

    VastaaPoista
  2. Hello Kittyn muotoisia skonsseja, aivan huippua! :D T: Herkkupersekissa

    VastaaPoista