tiistai 2. marraskuuta 2010

Brother Tom's Apple Pie

Moi pitkästä aikaa, Ipa!

Tämän aidon amerikkalaisen apple pien reseptin olen saanut veljeltäni, ja siitä on tullut suosikkiomenapiirakkani. Kuori on ohut ja rapea, ja täyte runsas, makea ja omenainen. Käyttämäni vuoan halkaisija on noin 25 cm, mutta pienempikin vuoka käy.


Tarkoitus oli lähettää tämä jo aiemmin syksyllä, nyt omat omenat on jo syöty, mutta kai kaupankin omenoista hyvää piirakkaa saa? Tähän piirakkaan kannattaa käyttää kahta eri lajiketta omenoita, sekä kiinteitä että jauhoisia. Siten täytteestä saa sopivasti omenasattumaisen ja kuitenkin täyteläisen. Itse käytän tähän yleensä punakanelia ja valkeakuulaan tyyppistä jauhoista Nalif-omenaa niin paljon kuin vuokaan mahtuu. Punakaneli muuttuu upean punaiseksi paistettaessa.

Taikina:
4 dl (erikois)vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
150 g margariinia
½ dl kylmää vettä

Täyte:
reilu kilo hapahkoja omenoita
½ sitruunan mehu
1,5 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
2 tl kanelia
1 tl vaniljaa
25 g margariinia

Tee ensin taikina: Hakkaa esim. puuharukalla margariini, jauhot ja sokeri ryynimäiseksi. Älä nypi käsin, jottei margariini lämpene. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Älä vaivaa! Kääri taikina kelmuun ja siirrä jääkaappiin kylmenemään. Tähän asti voit tehdä piirakan etukäteen, taikina säilyy jääkaapissa vaikka seuraavaan päiväänkin.

Valmista täyte: Kuutioi omenat ja mausta sitruunamehulla. Sekoita omenakuutioiden joukkoon jauhot, sokeri ja mausteet.

Käytä runsaasti jauhoja sekä mielellään silikonista kaulinta ja leivonta-alustaa ja kauli taikinasta kaksi ohuenohutta (alle 2 mm) pyöreää levyä, jotka ovat halkaisijaltaan vähintään 5 cm vuokaa suurempia. Taita toinen levy kevyesti kahtia ja taas kahtia ja nosta voideltuun vuokaan: taitetun taikinaneliön kärki on helppo kohdistaa vuoan keskelle ja saat taikinan hyvin kohdalleen vuokaan. Avaa taikina ja tasoita mahdolliset ilmakuplat pois. Taikinan reunan pitää ulottua vuoan reunan yli mielellään ainakin sentin. Älä painele reunaa kiinni vuokaan.

Levitä täyte vuokaan ja lisää margariini nokareina päälle. Jos margariini unohtuu, ei hätää, minulla niin käy lähes aina. Piirakka on hyvää muutenkin. :-) Taita toinenkin taikinalevy kahdesti ja nosta piirakan päälle.




Painele piirakkalevyjen reunat yhteen ja käännä pohjalevyn ja vuoan väliin,




nipistä kiinni ja muotoile korkeaksi aaltoreunaksi kuvan mukaan.



Älä kuitenkaan nosta aaltoreunaa hirveän korkealle vuoan yli, ilman vuoan tukea se tuppaa lässähtämään uunissa. Kuvan mukainen reuna valahti aika paljon, vähempikin riittää.




Leikkaa kanteen aukkoja veitsellä tai vaikka kivalla piparimuotilla. Tämä on ehdottoman tärkeää! Mikään haarukalla pistely ei riitä, muuten piirakka räjähtää uunissa!
Paista uunin alatasolla 200 asteessa 35-40 minuuttia. Tarjoa vähän jäähtyneenä vaniljajäätelön kera.

2 kommenttia:

  1. Onpa kaunis piiras. :) Onko tää sitä, mitä teillä oli viimeksi tarjolla? Se oli kyllä hirveän hyvää... Itse olen tehnyt joskus samantyyppistä piirasta, johon tuli muistaakseni muskottipähkinääkin, sopi makuna tosi hyvin omenan kanssa.

    VastaaPoista
  2. Onpa tietysti joo, en enää muista, mitä olen teille tarjonnut :-)

    VastaaPoista