sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Makean inkiväärinen kasvissosekeitto

Hei Mömskis,

Ryhdistäytymiselle todella on tarvetta! Mulla on kamera täynnä kuvia ihanista herkuista, mutta pitäisi saada vaan aikaiseksi näpytellä ne tänne... S keksi vähän aikaa sitten iphonelle aplikaation, jolla pystyy kirjoittamaan suoraan bloggeriin - se on siis kokeilussa nyt!

Ryhdistäytymiseni alkakoon tämänpäiväisellä kasvissosekeitolla. Olen tehnyt vähän vastaavaa aiemminkin, mutta resepti on unohtunut kirjata ylös (taas yksi syy, miksei pitäisi jättää reseptejä "parempaa hetkeä" odottelemaan!).


1 bataatti
6 porkkanaa
3 sipulia
pala inkivääriä
öljyä
2rkl sokeria tai loraus vaahterasiirappia
1,5l kasvislientä
suolaa, mustapippuria

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Pilko porkkanat ja bataatti noin pikkusormen paksuisiksi paloiksi, sipuli isohkoiksi lohkoiksi (6-8 osaan) ja inkivääri tulitikun paksuisiksi suikaleiksi. Lorauta päälle reippaasti öljyä (ehkä 5rkl?) ja sokeri tai vaahterasiirappia, mikäli sellaista kaapista löytyy. Pyörittele kasviksia niin, että öljy ja sokeri levittyvät tasaisesti ja levitä koko komeus leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista n. 40-45 minuuttia, kääntele kaviksia välillä, että paistuvat tasaisesti.

Kiehauta kattilassa n. 1l kasvislientä ja lapioi kasvikset joukkoon. Mikäli pellillä on siirappia, yritä kaataa nekin sekaan. Soseuta keitto sauvasekoittimella (itse jätän mieluummin vähän sattumia, kuin teen liian hienoa sosetta) ja lisää nestettä tarpeen mukaan. Mausta suolalla ja pippurilla ja tarjoile.

Keitto on maultaan makea ja inkivääri tulee vahvasti läpi, ainakin jos sitä laittaa yhtä paljon kuin minä... (tosin! myös inkivääriepäluuloinen vaimoni kauhoo tätä suurella mielihalulla). Makeuteen voi vaikuttaa halutessaan vähentämällä sokerin määrää tai taittamalla valmista keittoa sitruunamehulla. Meillä sattui salaatin jäljiltä olemaan valkosipuli-persilja-maustettuja krutonkeja, jotka sopivat ihanasti keitton kaveriksi.

3 kommenttia:

  1. Vau mikä resepti! Kokeiluun! Käytätkö aina tuoretta inkivääriä, vai kävisikö purkkiversio?

    VastaaPoista
  2. Hmm... en huomannut, että se inkiväärikin paistetaan uunissa muiden kanssa. Tietysti sitten tuoretta.
    Tein muuten juuri lohisashimin seuraksi inkiväärimajoneesia tosi yksinkertaisesti sekoittamalla desiin majoneesia pari teelusikallista purkki-inkivääriä.

    VastaaPoista
  3. Varmaan voisi valmiin keiton sekaan heittää purkki-inkivääriäkin, mutta samalla vaivalla tuo menee uunissakin, jos tuoretta on käsillä. Inkiväärimajoneesi kuulostaa ehdottoman kokeiltavalta!

    VastaaPoista